Ai kuka on tämä Petka, josta tämä satamakapteeni ensimmäisenä jo laiturilla kertoi uutisia?
Petka on Naissaaren ensimmäinen vakituinen asukas sen jälkeen kun venäläiset lähti saaresta. Asui vuosia yksin talvet saaressa.
Mies on vähän jäänyt hammasrattaiden väliin maailmassa. 94 vuonna itävirunmaan hurjaan aikaan hän oli kaitseliitossa. Poliisi pyysi apua ottamaan kiinni venäjän mafian miehiä. Poliisilla ei ollut aseita eikä oikein taitoakaan. Kaitseliitto läksi apuun kalasnikovien kanssa.
Petka ampui ratsiassa yhden venäjän mafian pomon hengiltä. Siitä show alkoi, moneen kertaan oikeudessa kuolemantuottamuksesta. Lopuksi todettiin syyttömäksi, mutta mafian miehet ei unohtanut. Mies pakeni Narvasta Naissaarelle piiloon. No vuosien mittaan synnit unohtuivat mutta mies ei muuttanut mantereelle. Elänyt täällä jo 23 vuotta.
Tämä siis Petkan kertomana, ainakin pääosin pitänee paikkaansa, sillä samaa olen kuullut muualtakin.
Petka tuli minut hakemaan tällä omatekoisella kolmepyöräisellä. Kävimme ensin sataman kahvilassa, minulle kahvi Petkalle napsi vodkaa. Minä lupasin maksaa, satamakapteeni-kahvilan myyjä sanoi että 3 euroa.
Minä äimistelin että 3 euroa vai, tämä vastasi että kahvi on 2 ja vodka 1 euroa. Minä ihmettelin vodkan hintaa, mutta Petkalle on oma hinnasto. Vähän kuin minullekin on satamissa oma hinnasto.
Vaihdoimme kulkuneuvoa mukavampaan ja maastokelpoisempaan.
Kävimme kirkossa, Petkalla on kirkon avaimet. Panimme kynttilät palamaan alttarille. Vanhat synnit on jo unohdettu heti, kun ne on tehty, mutta uusia tulevia pyysimme anteeksi. Näin sovimme kahteen mieheen.
Mies soitti vielä kaupanpäälle jotain tunnistamatonta ja minä kirkonkelloilla kilauttelin pariin kertaan tahtia. Varmistimme että varmasti meni perille syntien anteeksi saaminen.
Vanhalla ennen sotia hautausmaalla kävimme kävelemässä. Petka esitteli kohdan, johon hänet on kaverit luvannut haudata. Sitten kun on sen aika.
Äijä esitteli itse rakentamiaan kapineita, muunmuassa veturin ja vaunu saunan.
Olisi täällä ollut valmiskin veturi, mutta nuo kiskot ei kyllä enään 14 tonnin masiinoita kanna.
Kiertelimme vielä ja kyllä meillä juttua riitti. Lopuksi kun illalla tulimme takaisin Petkan talolle oli terassi täynnä kesänaapureita, olivat tulleet lauantai ehtoo kylään. Panneet grillin tuleen ja juna-saunan lämpiämään, isäntää odottaessa. Istuin vielä iltaa, lopuksi jätin äijät törisemaan ja läksin veneelle.
Petka vannotti että kun seuraavan kerran tulet saarelle, tule käymään. Sanoi että ystävät ei koputa ovella, astuvat suoraan tupaan. Lupasin että tulen, enkä kolkuta. On perin erikoinen persoona tämä Petka.
Olemme Petkan kanssa molemmat omien teidensä kulkijat. Kun tiemme kohtaavat, ymmärrämme toisiamme.
Minua ei täälläkään enään pidetä suomalaisena, vaan omana, jolla on veneessä suomenlippu. Ei tuon takia kannata, eikä tarvitsekaan mitään vieraslippua salkoon nostaa…