Seuraavana aamuna Kuressaaren sataman satamakapteeni tuli töihinsä. Näki minut ja kädestä tervehtimään. Menimme tämän konttoriin ja tämä täytteli paperit. Kysyi mistä satamasta tulin? Näytin voimakorttia, kännykkäkuvaa jossa olen Kihnun Virven kanssa. Tämä nauroi, ei tarvitse enempää kertoa, tiedän mistä tulet.
Läksin kävelemään, mitä minä näenkään?
Perskuta, Saarenmaan Neitoni oli löytänyt toisen. Viime kesänä niin lupasi minua odottaa ja nyt kalamiehen seuraan lyöttäytynyt. Toissavuonna me ensimmäistä kertaa tavattiin. 
Kyllä tämä vielä minuunkin tunsi vetoa, kävi kiehnäämässä kylkeen ja kehräämässä. Ja vielä ”silmist nii kelmikaid sädemeid lööb!!”
Kun kauniisti pyysin niin asettui vielä kuvaan, taustalla Kuressaaren Piispanlinna. Neito Saarelainen on suosikkityttöni. Tämä ei käskemällä tai painostamalla tee mitään, korkeintaan häntäpystyssä lähtee kävelemään. Kun houkuttelee ja nätisti puhuu ja pitää kuin kukkaa kämmenellä, niin parempaa seuralaista saa etsiä kuin tämä Saaremaa neiu. Saisi olla vain vähän uskollisempaa sorttia. Minä viimeksi lähtiessäni lupasin pyhästi takaisin tulla, niin jo vuodenpäästä palatessani onkin tämä onkimiehen kelkkaan lähtenyt. Vähän lihonutkin oli, kai syönyt suruissaan, tai sitten on….