Aamulla aamutoimet, eli cafe latte ja purjeet ylös. Hyvä tuuli oli lounaasta. Ensin pohjoiseen että pääsi satamasta pois, sitten länteen että Dirhamin niemen sai kierrettyä ja siitä sitten vaan etelään. Tiukkaa vastaista, mutta luovia ei tarvinnut ottaa. Eikä päässyt ketään myöskään kiusaamaan. 
Vastaan tuli yksi vene, Latvialainen purjehtija. Tämä oli jo kaikki optionsa käyttänyt ja vetänyt reivit pohjaan sekä keularullankin pieneksi. Minulle sentään yksi reivi riitti.
Lipullekin tuli noutaja, paljon se kestikin tuulta ja aurinkoa. 
Haapsalun kohdalla havahduin että tuollahan on kaupunki. Isopurje alas ja pelkällä fokalla saa myötäiseen 6 solmua kohti kaupunkia. Olen pitänyt sellaista mottoa, jos vauhti solmuina on kovempi kuin syvyys jalkoina on liikaa vauhtia.
Aloin rantautua laituriin, perä tuuleen. Olisin sen kyllä yksinkin saanut, oikeastaan paremminkin yksin. Mutta laiturille juoksi satamakapteenin puosu ”apuun”. Tuulihan tahtoo painaa keulaa laituriin kiinni kun takaa tuulee ja aisaan rantautuu. Tämä juoksi keulaan, jotenkin luulin että ottaa keulasta kiinni ja pitelee, mutta ei. Tämä otti köyden ja vei knaappiin. Eikä osannut tehdä solmua tai mitenkään kiinnittää köyttä. Seisoo laiturilla köysi kädessä ja vetää köydestä. Minä että anna köyden olla, älä perkele vedä veneen keulaa sitä sähkökaappia kohden. Kohta lähtee kaappi mereen. No pakki koneeseen niin pysyyhän se irti. 
Nähtävästi on nuorelle miehelle kerrottu että mene veneitä vastaan ja ota köydestä kiinni. Olisin tiennyt niin olisin voinut tämälle yhden ylimääräisen vyyhden heittää ja antaa pelleillä sen kanssa sillä aikaa kun itse kiinnitän veneen. Kovalla tuulella ei oikein ole aikaa harjoitella. Niin ja nähtävästi siinä köysessä olisi pitänyt olla palomiehen haka. Olisin keskustellut nuoren miehen kanssa, mutta pelästyi synkkääolemustani ja pakeni pois….