Etana ennusti poutaa, kuten aina. Ahvenanmaalla paistaa aurinko aina, jos ei sattumoisin vähän sada.
Leirintä-alueen omistaja oli hommannut vahtikoiran. Olikohan tullut väärä valinta, ei tämä harmaaviiksi mitään vahdi, katselee surullisena ympärilleen. Ehkä oli alueen isännän kanssa tullut sellaiseksi. Katselin kun isäntä istui takapihalla selkä kumarassa ja nojasi kyynärpäitä polviin. Sääliksi kävi ukkoa, tosi ystävällinen mies, joka kerta kun olen ollut on mieleen jäänyt kuinka ystävällinen on.
Täällä on pari matkailuautoa kerrallaan, yksi mökeistä on kerrallaan vuokrattu, välillä satamassa on yksin, välillä on parikin venettä. Ei sellaisilla tuloilla paljon hurraata huudeta, eikä investointeja tehdä. Eikä ole paljon tehtykään vuoden 1970 jälkeen. En tiedä saisiko samanlaisen suosion kuin Poroholma Raumalla, jos oikein yrittäisi. Poroholma on tähänkin aikaan vielä kovin suosittu.
Ei ole tykkimiehet rasvaavassa tykkejä ja huolehtimassa että sankkiruuti pysyy kuivana. Näkyy oikein vettä olevan sankkiruuti kupissa, joku rautalanka vielä tungettu sankkireikään.
Bomarsundin kulta-aika on ohi. Tämä linnoituksen torni antautui kymmenessä tunnissa, Aika paljon oli saanut tykinkuulia sitä ennen muureihin. Se oli sitä aikaa kun Engelsmanni kolmella sadalla laivalla seilasi Suomemme rannoilla. Tosin se maa oli sillä ajalla osa Keisarillista Venäjää.
Rannoilta löytyy paljon näitä laivojen kiinnitys rautoja, osa on jostain syystä rikottu. Ihan tarkoituksella, ei näitä tuuman paksuisia ihan vandaalien mielijohteesta saa kappaleiksi ja mutkalle.
On aika irroittaa köydet…