Aika sai täyteen Kuressaaressa ja hoitaen lähtömuodollisuudet satamakapteenin kanssa. Kysyin että tarvitseeko minun maksaa tästä näin paljon? Ei tarvitse, otetaan kolmannes hinnasta pois, totesi mies. Kätteli lähtiessä, sanoi että tule takaisin. Minä lupasin että tulen.
No, olin minä täälläkin satamakapteenin sijaisena yksi ilta. Ukko oli lähtenyt kotiinsa nukkumaan, hullu tekee yksin koko kesän jokapäivä töitä, aamusta iltaan.
Sitten tuli yhdet suomalaiset, joita olin nähnyt jo Riiassakin, minulta kysymään, että missä satamakapteeni on? Nukkumassa, luulen minä, vastasin. Antoivat minulle rahaa ja pyynnön että maksa. Aamulla selvittelin satamakapteenin kanssa näiden lähdön. Nähtävästi olivat nähneet kun istuksimme satamakapteenin kanssa ja juttelimme kaikkea maailman menosta, arvasivat että tunnen ukon.
Nyt tuli sitten minun vuoroni lähteä, heti kohta vettä niskaan. Tuuli oli heikko ja vastainen, lopuksi kyllä tuuli nousi mutta vedin sitten koneella loppuun asti Kuivastun satamaan asti. Kun lähdin Kuressaaresta tuuli oli etelästä, kääntyi idän kautta pohjoiseen, perillä kuivastussa oli jo luoteesta.
Satamassa oli jälleen se auringon haalistamin silmin maailmaa katsova yksinpurjehtija minua vastassa ottamassa vastaan kun sivutuulessa tulin laituriin, muut nukkuivat jo. Rändurid tunnistavat toisen rändurin kun kohtaavat, tulevat tarvittaessa vuorotellen toinen toistaan auttamaan laituriin tulossa ja lähdössä. Heilauttavat lähtiessä toiselle, toteavat että ehkä vielä joskus jossain nähdään.
Tässä eiliset uutiset Baltiasta, nyt on aurinko noussut minun kanssani, on jälleen aika jatkaa matkaa.