Olen seikkaillut täällä Pärnussa jo monta päivää tämän ottopoikani kanssa. Minä olen tämän sankari. Nyt on vuorossa teatteri, lasten esitys. ”Nuoren merikarhun ensimmäinen suurempi seikkalu” Kuulostaa hyvältä, sopii teemaan.
Kupletin juoni lyhyesti. Äiti ja poika. Poika oli merestä niin innostunut ja opiskellut solmuja purjehduksen teoriaa. Äiti pelkäsi vettä, kun ei osannut uida. Häpesi sitä niin. Kielsi poikaa purjehtimasta. Istuivat tuossa sängyn laidalla jalat maassa. Yhtäkkiä poika alkoi kuvittelemaan että sänky on purjevene, äkkiä jalat ylös vedestä. Niin sitä mentiin ympäri Kap Hornin ja joka puolella. Kap Hornissa oli kova myrsky ja äiti pelkäsi kuolevansa. Myrskystä selvittiin ja lopuksi takaisin kotiin Äiti ei enään pelännyt myrskyä, kun sen oli kokenut, vaikka vain ajatuksissaan. Lupasi lapselle purjehtia ja itse lupasi uimakouluun.
Ottopoikani tykkäsi esityksestä, samoin kuin minä.
Mutta sitten tuli lähdön hetki, läksivät bussiin ja minä jäin laiturille katsomaan. Surullinen hetki.
Nukuin muutaman tunnin ja sitten lähdin minäkin, kohti Saaremaata. Unistusten merentakainen maa.
Tuollaista näytti, ei kuitenkaan yläpuolelle tullut.
Ei edes päässyt purjehtimaan, moottorilla vain posottaa. Pitää päästä Kuressaareen, sieltä on jälleen Lux lippu varattu.
Tälläinen taival tälläkertaa…