Tutka on hyvä kapine sumussa, olen ymmärtänyt. Sen käyttöä pitää kuulemma harjoitella ahkerasti, että tarvittaessa osaa. No minä läksin kohti länttä ja ajattelin että harjoittelen tässä hyvällä näkyvyydellä radarin käyttöä. Perskutarallaa, kohta lykkäsi sen vesisateen ja sumun päälle. Vähän niin kuin hätäkaste, hyppää laiturilta ja luottaa että ensimmäistä kertaa kokeillessa osaa uida. Tai kuin kotkanpoika hyppää jyrkänteeltä pesästä ja ja uskoo että siivet kantavat. Tempasin tutkan pyörimään ja sinne sekaan vain.Lahjattomat harjoittelee.
Ohjeita ei lueta kuin hätätilanteessa, kun mitenkään muuten ei saa toimimaan vehkeitä. Millä niitä ohjeita vauhdissa luet, ei millään. Ennen porkkalaa katselin tutkan näytöltä, että saari seuraa ja saavuttaa. 
Kohta se saari tulikin näkyviin takaa ja veti ohitse sumutorvet huutaen. Oli minullakin sumutorvi. Se on kuin lasten leikkitorvi, mutta ääntä lähtee yllättävän kovasti. Minä puhalsin torveen niin paljon kuin keuhkoista lähti, uuden tutkan omistamisen riemusta. Ei ne ihmiset laivassa mitään ymmärrä tutkan omistamisen riemusta sumussa seikkaillessa, tai tuulesta joka joskus myös riepottelee, tai aalloista jotka keinuttaa, joskus ihan heittelevätkin. Eivät laivalla matkustajat ylipäätänsä tiedä mistään mikä merellä on hienoa. Siellä istuvat baarissa, kannella käyvät ja valittavat että on kylmä ulkona. Ehkä katsoivat että äijä purjeveneessä tuli hulluksi, jos kuulivat puhaltamani äänen, joka oli vastaus laivalle, että minä tiedän missä sinä olet. Minulla on myös tutka…
Päättyyhän se pitkäkin päivä, lopuksi 23,30 laituriin kiinni Inkoossa Orslandetin saaressa. Vähän tuli jo pimeäkin…