Minä muistan kun tutustuimme, en unohda sitä koskaan. Sinä teit omaa tehtävääsi ja vartioit taloa, sinulle oli opetettu että vieraita ei portista lasketa. Sitten tulin veräjästä sisään, komensin omituisella aksentilla, ylikersantin komentoäänellä että istu. Siinä sitten katselimme toisiamme silmiin, kuka on kuka.
Seuraavassa hetkessä hyväksyit minut uudeksi isännäksesi ja istuit. Olimme kaverit siitä hetkestä lähtien. Kaksi jukuripäätä ymmärtää toisiaan ja toistensa särmiä, hyväksyy toisensa. Mielistellä ei tarvitse, riitää kun näyttää mitä ajattelee.
Viiksikarvasi olivat harmaatuneet, kuten minullakin, jos en niitä pois leikkaisi. Alkoi näyttää että voimasi vähenivät ja tuli kaikkia vikoja, kuten tullut minullekin. Koiran elämä on kuitenkin lyhyempi kuin ihmisen elo, kaikki tapahtuu nopeammin.
Aloin valmistella sinua tähän jo kevät talvella, kerroin että asia on niin, että kun elämässä ei ole enään odotettavissa hyviä aikoja, tulee lähtö. Ihmisiä voidaan pitää letkuissa ja vuodeosastolla vuosia unohdettuna, minä lupasin pyhästi, sinua en niin hylkää.
Sellainen on elämä ja sen olemus, koirakin sen ymmärtää. Ihminen ei aina ymmärrä, ajattelee liian monimutkaisesti. Enemmän ajattelee itseään kuin toista.
Minä lupasin että olen vierelläsi kun sen aika tulee. Pidän käpälästäsi kiinni ja katson silmiin kun hetki lyö. Minä en saanut pitää lupaustani, olin kaukana ja kaikki kävi niin nopeasti.
Minä en usko että koirilla on taivasta. Vaikka olisikin, en usko että viihtyisit siinä iankaikkisessa autuudessa. Uskon että olet koirien paratiisissa, siellä saa haistella uusia hajuja, sekä kenenkään kieltämättä postiljoonia haukkua sydämensä riemusta. Jalkakin taas nousee liikennemerkin juuressa komeasti.
Minä toivon että oma lähtöni joskus on yhtä armelias. Hyvästi jää Franky…
Viimane teenus
Ma mäletan kuidas me tutvusime, ma ei unusta seda kunagi. Sa tegid sinu oma tööd ja valvasid maja, sinule oli õpetadud et võõraid ei väravast sisse laseda. Ükskord ma tulin väravast sisse, hakkasin kamandama, imeliku aksentiga, ülemsergeandi käsu häälega, istu. Siin me vaatasime teine teise silmi, kes on kes.
Järgimises hetkes sa võtsid mind sinu uueks peremeheks ja istusid. Me olime sõbrad sellest hetkest. Kaks kangekaelast saa aru teine teisest ja teise iseloomust. Meelitada ei ole vaja, aitab kui näidab mida mõtleb.
Sinu vuntsid oli juba halliks läinud, sammuti kui minu, kui ma poleks neid ära lõikanud. Hakkas näidma ei sinu jõud oli juba väikseks läinud ja tuli kõike vigu, sammuti kui minule ka. Aga koera elu on lühikem kui inimise elu, kõik mõõdub ruttemi.
Hakkasin sind ette hoijatama juba kevadel, ütlesin et asjud on nii moodi, et kui elus pole enam midagi head ootada, hakkab ära saatmise hetk. Inimisi pidavad voodis tilkutuses aastaid ünustatuna, aga ma lubasin pühasti, ma ei sind niimoodi jäta.
Selline on elu ja selle tähendus, koera ka saa sellest aru. Inimine ei sellest alati saa aru, mõtleb liiga keerulisest. Rohkem mõtleb ennast kui teisi.
Ma lubasin et ma olen sinu kõrval kui se aega tuleb. Ma hoijan sinu käpast kinni ja vaatan sinu silmi kui se aega tuleb. Ma ei saanud täita minu lubadust, sest et ma olin kaugel kõik juhtus nii ruttu
Ma ei usu et koerade jaoks on taevast. Aga kui olekski, ma ei usu et sinule meeldis se igavene taeva õndsus. Ma usun et sa oled koerade paradiisis, seal sa saad nuusutada uued lõhnad ja keegi ei keelda, kui hakkad haukuma posteljoneid südame röömust. Isegi jalg tõuseb liiklusmärgi juures toredast.
Ma soovin et minu oma ära minemine oleks kunagi sama armuline. Hüvasti Frank…