Bussi Vilniukseen lähti, minä jäin kyydistä koiravahtiin.
Tai paremminkin koira vahtii minua ja veräjää ja grilliä. Ei se ruokaa kerjäämään tule, kunhan vahtii. Azerbaidžanilaiset osaavat tuon saslikin teon, minäkin olen jo alkanut vähän oppimaan. Olen katsellut syksyksi kuinka pääsen Azerbaidžaniin kokeilemaan miltä se saslik maistuu Azerbaidžanissa. Reitti on jo selvä. Junalla Tallinna, sieltä juna St Petersburgi, sieltä Sampsan junalla Moskova. Moskovassa majoitun junaan, 52 tuntia33 minuutta junassa ja onkin jo Azerbaidžanin pääkaupungissa, Bakussa. Takaisin sitten jotenkin toisin.
Naapurin vanha muori on ottanut penkin jolla istua, saksilla leikkaa tuota ruohoa tontin ja kadun väliltä. Täti kasvattaa liljoja pihallaan, bussilla lähtee kaupunkiin kauppamajan eteen niitä myymään. Suuria kasseja retuuttaa vanha ihminen.
Maakaasulinja lähenee. En kyllä jaksa odottaa, lähden ihan lähipäivinä Tallinnaan ja alan purjehtimaan. On minulta jo kysytty milloin tulen takaisin, vastasin: ”Olen merimies, en ennustaja…