Kävin kaupungilla katsomassa kun oli Tartu rattamaratonin startti. Kovia sporttilaisia ovat nämä Eestin Kalevipojat. 
Tuollaisiin karsinoihin ohjattiin pyöräilijät odottamaan starttia. Kovimmat ratturit pantiin eturiviin ja sellaiset huvipolkijat taakse.
Kamera kuvasi kilpailua. 
Tässä läksi kuuma kärki 135 kilometrin lenkille, perin vaatimattomat ovat minun parinkymmenen kilometrin aamulenkkini. Mutta minä olenkin tässä koko elämässäni sellaisella huvimatkalla, mennä porskuttelen miten kulloinkin huvittaa.
Minä voisin käydä sen 56 kilometrin lenkin huvikseni läpi, pitäisi vain tuollaiset trikoot ostaa.
Sen 135km lenkin muuten voitti luonnollisesti Eestin poika, aika 2h45min. Keskinopeus oli näköjään 49km tunnissa. Käsittämätön keskinopeus fillarilla. Minä saan hetkellisesti alamäessä hulluna polkien sen 49 mittariin, olisi mielenkiintoinen tietää paljonko tällä oli huippu.
Ajattelin alkaa pianistiksi, hommasin itselleni tuollaisen klaverin, kun halvalla sain. 
Onkohan se jotenkin viallinen, tai ainakin epävireessä. Sitä en usko etten osaisi soittaa. Täytyy vähän lakkaa sivellä, vanha on kulunut. Koira arvostaa soittoani, koittaa matkia.
Nyt on toimintaa tontilla luvassa, tätä minä olen odottanut. En minä työtä pelkää, alan työnjohtajaksi, se on mielipuuhaani toisten neuvominen ja arvosteleminen…