Kun on se aika niin silloin lähdetään, velvollisuudet oli hoidettu jo eilen satamakapteenin kanssa. Mukisematta maksoin 5.99 metriä pitkän veneeni laiturimaksut.
Nukkujat jäi nukuksimaan, minä pistin ison vaihteen päälle ja menoksi.
Ohi sataman ja merelle. Vastatuuli moottorilla ja sitten purje ylös.
Tuossa kohtaa meri oli vähän kuoppainen, piti käydä fokka keulassa asettelemassa. Aalto tuli kannelle ja kenkään.
Nostin nuo melkein uudet purjehduskenkäni kuivamaan. Outo juttu, kenkä haisee samalle kuin koiran tassu. Märkä koiran tassu, olisi kyllä kaapissa ihan uudetkin kengät. Mutta nämä vanhat on niin hyvät jalkaan.
Uusi purje vie hienosti.
Vastaankin tuli veneitä, kaikki oli suomalaisia. Mielipuuhaani on toisten arvosteleminen, kuka purjehtii liian suurella tai liian kalliilla veneellä.
Kuka pelkää saavansa raitisilma myrkytyksen ja istuksii tuollaisessa teltassa ja katselee maailmaa muovi-ikkunastansa.
Kuka vetää jollaa perässään Baltiassa. Baltiassa ei ole kyllä paljon jollalla käyttöä ole, taitaa olla siksi että voi lapset panna satamassa rallia ajamaan ja häiritsemään muita.
Kuka taas vetää hienossa 6m sivutuulessa moottorilla. Onneksi minä osaan aina käyttäytyä. Jos en osaa, niin mitäs se muille kuuluu miten minä elän.
Välillä alkoi nälkä vaivata.
Kyllä Gruusialaiset leivän osaa tehdä.
Ja matka jatkuu.
Välillä löytyi väylänpätkä jota läksin seurailemaan, kunnes se polku lähti väärään suuntaan ja minä läksin umpihankeen tarpomaan.
Tõll näytti tien satamaan.
Paikan nimi on Kuivastu. Soitin satamakapteenille että olen tulossa, tämä että näkee ikkunasta purjeet.
Täällä on perin 9 suomalaista purjevenettä, yks Eestin purjevene on matkalla Latviaan. Satamakapteenin kanssa juteltiin, pahoitteli kun joutui leimaamaan siitä sataman sarjakortistani viimeisen yöpymisen. Yllättävän kauan se riittikin…