Venäinen, (tai siis Eestiläinen jonka äidinkieli on venäjä) verkonmyyjä tuli juoksu askelin aamulla minun luokseni, kun näki minut. Ojensi kätensä, katsoi harmailla silmillä suoraan silmiin ja tokaisi ”Dobroe utro.” Puristi kädestä kovasti. Sanatulvasta ymmärsin ainoastaan tämän hyvää huomenta sekä harashoo. Minä olin se harashoo. Äijä on sellainen vanha tervaskanto, langanlaiha, vetää tupakkaa ketjussa. Kerran yksillä markkinoilla oli vodkapullo mukana, äijä mykkyrässä pyöri siinä rysän keskellä. Nainen vieressä korvasta retuutti miestä telttaan makaamaan. Tämä mies on kyllä niin liikuttavan tuttavallinen ja ystävällinen, juosten ryntää huomenta kädestä toivottamaan.
Minä en ymmärrä että tuo koko ikänsä Eestissä asunut äijä ei osaa kuin muutaman Eestin sanan. Minäkin osaan enemmän venäjää kuin tämä Eestin kieltä.. Mutta eestissä on paljonkin venäläisiä jotka eivät kieltä osaa, pyörivät omissa porukoissaan ja katsovat venäjän televisiota. Tavallisia ihmisiähän ne ovat, niiden maailma on kyllä minulle vieras.
Köydenvetoa tuli taas seurattua, se on sellainen urheilu mitä minäkin ymmärrän. Ei purjehdus tai golf tai kävely mitään urheilua ole. Tuo, kun 600 kiloa äijiä pannaan laivaköyden molempiin päihin ja tempaistaan, tuo on urheilua.
Kävin jututtamassa sankaria, joka tuolla Dneprillä saapui markkinoille. Helvetin enkelin näköinen mies kertoi että on voittaja. Minä ihmettelin että mitä voitit, missä voitit? Äijä kertoi että on voittaja koska pääsi ehjänä hengissä ja pyöräkään ei tällä kertaa hajonnut. Pyörä poikii kuulemma luvattoman usein.
Sitä pitää osata ajaa oikein. jos ajaa 65km tunnissa sillä kuulemma ajaa 50000 km koneella, jos ajaa sen 95 mitä se kulkee se kestää tuhat kilometriä.
Markkinat on loppu, minä jatkan eteenpäin valitsemallani tiellä. Tie voi sivullisesta näyttää ihmeelliseltä, mutta kyllä siinä polussa logiikka on. Olkoon vaikka tuulen logiikka…