Tuli sitten halu päästä purjehtimaan, eikun jälleen Tallinnaan ja kohti pohjoista.
En kuitenkaan vaivautunut suomeen asti tulemaan, vaan otin luovin Naissaareen. Saarelaiset on pärjäävää väkeä, tänne ei ole tuotu sähkökaapelia maista, joten sähkö tulee auringosta tai tuulesta tai sitten moottorigeneraattorista. Tai sitten sähköä ei käytetä. Mutta ei näillä kaikki ymmärrys tallella ole.
Nämä olivat tuoneet tuollaisen katujyrän saareen, ajelleet ympäri hiekkaisia polkuja ja odottaneet että hiekka jyrällä kovettuu.
Ei kovetu, ei. Fillari, maastoauto ja kaikki mahdollinen vajoaa tuollaiseen hienoon hiekkaan. Eikä se jyrääminen sitä miksikään muuta. No kai sen Eu maksaa hiekan jyräämisen. Sama vahva usko pitää olla kuin vettenpäällä kävelemiseen, muuten uppoaa vehkeet hiekkan. Nähtästi jyräkuski ei täysin rinnoin uskonut. Fillaritkin upposi niin että taluttaa piti.
Veivät sitten jyrän tarpeettomana saaresta pois, jyrättyään ensin kymmenet kilometrit hiekkateitä. Kaikkea sitä näkee.
Saari on täynnä neuvostoliiton armeijan miinatehtaita ja varastoja, kasarmeja ja vanhoja romuja. Rautateitäkin armeija rakensi saareen 37km. Olivat kyllä silloinkin venäläiset jotenkin päästään vialla, kun odottivat että tästä hyökkäävät natsit. Eivät ymmärtäneet, että natsi saksa oli luhistunut ja tullut järkiinsä 50 vuotta aiemmin. Kyllähän näillekin oli ja on yritetty kertoa että sota on ohi, mutta näyttävät vanhoissa muistoissa yhä elävän…